Algarvessa on aina kesä!

Lauantaina lähdettiin ajelemaan pohjoiseen ja Daytonaan päin; meillä oli hotelli varattuna kahdeksi yöksi. Sen olin varannut jo viime kesänä, sillä silloin hinnat ja saatavuus oli vielä hyvät.

Ajateltiin että ajetaan Miami Beachin kautta, mutta suunnitelmat muuttui lennosta, koska ensinnäkin ajoin ohi yhdestä liittymästä ja toisekseen satoi aivan kaatamalla! Ajoin pois isolta tieltä alas kaupunkiin ja laitettiin navigaattoriin asetukseksi vältä tulli- ja pääteitä ja lähdettiin köröttelemään pieniä teitä myöden kohti Hutchinson Islandia, joka on itärannikolla ja sieltä on suunnilleen parisataa kilometriä Daytonaan.

Pikkuhiljaa sateet väistyi ja liikennekin hiljeni, niin oli ihan kiva ajella kohti pohjoista. Se on käynyt varsin hyvin selväksi, että Florida on lättänä kuin pannukakku ja tiet ovat pitkiä ja suoria! Maisema on ollut aika tasalaatuisen tylsää, etten sanoisi! Ajoimme Okeechobee-järven kautta ja nähtiin useita alligaattoreita tien varressa!!! Kuvia oli hankala ottaa kovassa nopeudessa ja eihän tuohon saanut pysähtyä, tosin en olisi uskaltanut kyllä noustakaan autosta ottamaan niistä kuvia!

Joka päivä ollaan nähty ajellessa ainakin yksi onnettomuus, ja niin tuollakin pätkällä. Ehkä tuuli oli napannut traileriin ja heittänyt sen ja vetoauton pitkin tietä, en tiedä totuutta, mutta odoteltiin puolisen tuntia että päästiin tuosta ohi. Onneksi ei henkilövahinkoja ollut sattunut. Ei mikään ihme että täällä sattuu ja tapahtuu, sillä autoja on aivan tolkuttomasti ja toisaalta nopeudet on aika kovia huolimatta nopeusrajoituksista. Jopa poliisit ajavat huomattavasti rajoituksia kovempaa ja nyt puhun siitä kun ne vain partioivat teillä ja kaduilla. Poliisiauton takana saattaa olla monta autoa jonossa ja ajaa samaa kyytiä!

Näitä suollaliikkumisveneitä, eli mitä lie potkuriveneitä oli paljon autojen perässä sekä pihoilla. Lienee yleinen liikkumismuoto tuolla suoaluella, kun eihän siellä perus perämoottorilla pärjäisi vesikasvien takia! Mä en hingunnut tuollaiselle alligaattoriajelulle, koska ne otukset on ihan liian kammottavia ja sitten vielä jos olisi aivan vieressä siellä järvessä niin ei kiitos!!

Hutchinson Island on samanlainen hiekkamaakaistale rannikon edessä kuin esimerkiksi Miami Beach tai Daytona Beach. Varasin motellista mielestäni ihan tavallisen huoneen jossa 2 queen size vuodetta, eli suomeksi 160 senttistä sänkyä. Kun saavuimme vähän ennen hämärää, respan nainen valitteli, että oli juuri ollut tietokone jumissa ja mun varaus oli kuitenkin epäonnistunut, vaikka olin sen maksanut. Sanoi, että saatte sellaisen huoneiston, yhden huoneen sijaan. Aluksi olin mielissäni, mutta paikanpäälle päästyäni huomasin sen olevan ihan pommi! Keittiö repsotti joka kulmasta, lattia oli likainen ja roskiksessa oli vielä jonkun aiemman roskat! Toinen sängyistä (se missä mä nukuin) oli ihan kuopalla ja mun oli pakko nukkua poikittain jalkopäässä :D

Makelle avattiin vuodesohva ja suljettiin samantien, sillä patja oli aivan karsean näköinen! Ja kyllä, annoin palautetta paikasta, olisimme varmaan saaneet rahat takaisin ja voineet vaihtaa paikkaa, mutta saman hintaisia paikkoja ei vain ollut vapaana, olihan viikonloppu.

Käytiin illalla lähikaupassa ostamassa eväitä ja pizzat iltaruoaksi ja oli todellakin saarilisää niissä hinnoissa. Toisaalta siellä asuu ja lomailee rikkaita ihmisiä niin helppo pyytää ruoista huimia hintoja!

Käytiin sunnuntaiaamuna Maken kanssa rannalla pienellä kävelylenkillä. Ilma oli pilvinen mutta suhteellisen lämmin. Hutchinson Island on todi siisti ja kaunis paikka, täällä raha aivan selkeästi puhuu. Vaikka Key West oli myös kallis paikka, näiden kahden välillä on huima ero; Key West oli kuitenkin hyvin rento ja stressitön ja Hutchinson on enemmän työllä hankitun rahan käyttöpaikka, sellainen missä ihmisillä on neuleliivit ja siistit vaatteet rantakävelyllä.

Aallonmurtajalla oli paljon kalastajia ja lintuja. Pelikaanit on kyllä huiman kokoisia ja tosi kesyjä. Kai ne kyttäsi kalastajien saaliita tai jotain.

Erikoisen värisiä liskoja näkyi aamulla kun palauttelin avainta. Nuo oli aika isojakin, kun Portugalissa ollaan totuttu että geckot on maksimissaan 10 sentin pituisia. Vähän ällötti :D

Ollaan muuten monessa kaupassa nähty lonkeroa, ei tietenkään sellaisia valikoimia kuin Suomessa, mutta paria kolmea laatua. Maku on kylläkin aivan toisenlainen, tai sitten en enää muista miltä se oikeasti maistuu. Vaikuttaa täällä vähäsokerisemmalta, vaikkei uskoisi!

Daytona Beachille kun saavuttiin, oli moottoripyöriä joka paikassa ja meteli oli sen mukainen! Monessa pyörässä musiikki soi niin kovaa, että talojen seinistä kaikui! Ilma oli kuitenkin suhteellisen viileä, alle 20 astetta, ja se tuntui meistä jo melkein kylmältä :D

Hotelli oli oikein hyvä ja siisti ja näkymä Atlanttille oli hieno! Käytiin haistelemassa ilmapiiriä Main Streetillä ja siellä se vasta metakka olikin! Pyöriä oli tuhansia, kymmeniä tuhansia, en tiedä! Mulla on vain videoita sieltä, joita en tähän pysty laittamaan kun netti on sen verran heikko enkä jaksa nyt alkaa opettelemaan kuinka videoista saa kuvia..

Make oli tapahtumasta tottakai innoissaan ja voi olla ettei enää koskaan Daytona Bike Week:ille eksytä, tosin eihän sitä koskaan tiedä. Tapahtuma on vain niin laaja ja iso, että siellä tarvisi olla oikeasti koko viikon, että siitä saisi kaiken irti!

 

Tiistaina lähdettiin Daytonasta kohti Orlandoa, joka on vähän etelämmässä ja Floridan keskiosassa, ei rannikolla. Päätimme käyttää päivän Walt Disney Worldissä ja nimenomaan siellä legendaarisessa huvipuistossa Magic Kingdomissa.

 

Mutta siitä sitten ensi kerralla enemmän, sillä nyt haluan juoda aamukahvit tässä parvekkeella ja sen jälkeen lähden rannalle kävelylle ja etsin muutaman kierrekotilon; niitä täällä pitäisi olla kun merenkäyntikin vaikuttaa aika kovalta!