Algarvessa on aina kesä!

Elämä alkaa siis taas pikkuhiljaa normalisoitua; enää ei tuule kovinkaan paljoa ja saderintaman viimeisiä häntiä kärsitään. Lauantain Claudia-myrsky ei tuivertanut meitä täällä onneksi niin pahasti kuin rannikkoa; siellä se teki tuhojaan kokolailla paljon! Pahin oli tornado, joka osui Albufeiran karavaanialueeseen ja läheiseen hotelliin ja tuhosi päreiksi koko paikan! Nettiuutisista katselin kuvia ja videoita palasiksi silppuuntuneista asuntovaunuista ja -autoista. Yksi britti, vanhempi nainen, sai surmansa ja kolmisenkymmentä loukkaantui. 

Me todellakin kiitämme korkeimpia voimia ettei se osunut tänne!

Muuten pitkin rannikkoa kaupungeissa kuten Lagos, Portimao ja Faro, kadut tulvivat ja kalusteet lentelivät. Meidän lähistöllä ei ole juurikaan tuulituhoja näkyvillä; vain lahonneista puista tippuneita oksia ja yksi kaatunut roskis ja sortunut katoskyhäelmä. Suuria kiviä on tippunut tielle ja niitä on siirrelty jos on kohdalle osunut. Eli vähällä selvittiin! Tosin meidän pihatie on taas jonkin verran syöpynyt ylhäältä tulleesta vedestä, mutta se on ollut ainoastaan omaa mokaa koska emme tajunneet laittaa hiekkasäkkejä siihen esteeksi. (Tosin meillä oli muuta huolta tarpeeksi tuon katon kanssa!)

To-do-lista kasvaa, eli kattorempan jälkeen täytyy alkaa tietä parantamaan taas kerran. Siihen ei auta kuin betoni, onneksi tiedämme nyt että halvin ei ole paras vaihtoehto ja mitä enemmän on hiekkaa, sen kovempaa on betoni! 

Kuvassa näkyy veden voima! Aiemmin tuo metsätie on ollut tuollaisen mullan ja karikkeen peitossa, mutta nyt kun siitä on tullut paljon vettä kerralla alas, on siihen aurautunut siisti polku ja kallio tai mikä lie kova maaperä on tullut näkyviin!

 

Lauantaiaamuna emme käyneet aamulenkillä lainkaan, koska satoi ja myrskysi kokolailla rankasti. Jonnekaan ei halunnut edes ulos tulla, niin mukavuudenhaluinen siitä on tullut! Viime vuonna se tuli meille säällä kuin säällä, välillä keskellä yötäkin ihan märkänä! Nyt se on jättänyt villit poikamiesvuodet taakseen ja on ihan ukkoutunut sohvaperunaksi :D

Eli lauantaipäivä meni sisällä, kokolailla siivotessa ja telkkaa katsoessa. Iltapäivällä kun tuulet ja sade hellittivät, lähdettiin lyhyelle lenkille. Ei uskaltanut kovin kauas, sillä ei voinut olla varma etteikö kohta taas myrskyäisi uudelleen!

 

Otsikkokuva on sunnuntaiaamulta; oli mitä ihanin aamu kaiken sen kauhean tuulen ja sateen jälkeen! Horisontissa kuitenkin näkyi pilvimassoja, joiden tiesin tuovan taas sateita. Olen meinaan jonkun verran lueskellut sääennustuksia tässä viimeisen viikon ajan! 

Otin pussin mukaan ja lähdimme etsimään sieniä. Ja löytyihän niitä paljon! Lenkki ei ollut pituudeltaan pitkä, mutta ajallisesti viivyimme pari tuntia; niin paljon oli tatteja! 

Löysin myös pari kantarellia! Toinen oli normaalikokoinen ja toinen tällainen jätti! Kuvassa mun litran juomapullo. Sieni oli vähän kärsineen oloinen, joten otin lakista vain palan, joka sekin oli normaalin sienen kokoinen! Toi painoi varmaan yli kilon, tosin se tuntuikin aika "vettyneeltä".

Jonne on kyllä jännä kun mä kerään sieniä; se seisoo ja katselee mua jostain kauempaa. Normaalisti se hyörii ja tutkii ympäristöä ja on kokoajan liikkeessä kun me kävellään. Ehkä sillä on joku paimennusvietti? Ollaan mietitty että ainakin labradorinnoutajaa siinä on, koska se on niin perso ruualle :D

Nyt on taas sieniä putkahdellut muuallekin. Tietysti, koska on satanut niin paljon! Kuvassa on mesisieni, joka elää eucalyptuspuun juuressa lahottaen sitä. Se on kuulemma syötävä, mutta se pitää ensin kypsentää, sillä muuten se on jotenkin kitkerän makuinen. No, en aio sitä alkaa poimimaan, kun ei ole ihan täyttä varmuutta sen syötävyydestä ja muitakin helpompia sieniä on saatavilla! Ja pakkaseenkaan ei enää mahdu :D

Sunnuntai meni välillä sateessa, välillä auringon paistaessa. Siivosin terassia ja pesin pyykkejä. Terassi oli kyllä päässyt hurjaan kuntoon, koska siihen tippuu tuulella katon välistä roskia ja lehtiä ja lisäksi kun ollaan kävelty hakemassa kaikkia työkaluja kurakengillä myrskyn aikana!

Iltapäivällä Make paistoi kalkkunaa ja mä tein salaatin. Me ollaan "itse" tehty maustekurkkuja; Make viipaloi normaalia kurkkua maustekurkkupurkin liemeen, kun ne alkuperäiset kurkut loppui, lisäten siihen vielä valkosipulia ja kun ne olivat muhineet vähän yli viikon, oli "kotitekoiset" maustekurkut valmiit! Oli muuten hyviä! Seuraavaan satsiin laitetaan vielä vähän sokeria niin saadaan ehkä amerikkalaistyyppisiä maustekurkkuja!

Sunnuntain iltapäivälenkille puettiin sadetamineet päälle, koska varmasti sade tulisi yllättämään. Taivas nimittäin näytti tältä ja uumoilimme että tuo pystysuora linja oli sateen raja. 

Ja tulihan se sade, mutta ehdimme juuri ja juuri takaisin mökille ennen rankempaa kuuroa!

Maanantaina oli sumuista ja satoi aamulla. Lähdettiin lenkille sadetakkien kanssa, mutta onneksi ei sitten satanutkaan. Tuulee pohjoisesta eikä ole siis kovinkaan lämmintä edes luvassa! Foialle menevä tie on kärsinyt sekin vedestä ja nyt se on kyllä sellaisessa kunnossa ettei sitä normaalilla henkilöautolla pääse, ainakaan ylös Foialle päin! Alashan tulee vaikka sukkana, tosin ohjattavuus voi olla sitten vähän heikompaa..

 

Kattopeltien kanssa on ollut ongelmaa; sain perjantaina viestin, että kuljettaja / kuljetusliike on yrittänyt ottaa yhteyttä jotta pystyvät tarkentamaan kuljetusajankohdan tai osoitteen tai jotain, mutta mä en ole vastannut. No, mun puhelimeen ei ole tullut yhtään soittoa mistään ulkomaisesta tai tuntemattomasta numerosta ja mitään estojakaan ei ole päällä.. toisaalta täällä on puhelinverkko tosi heikko, jos ihan siis oikeasti puhelimeen soittaa. Whatsup toimii kun meillä on tuo Wi-fi, tosin netti tuntuu toimivan hyvin myös paikoin tuolla metsässä.

Kuva on näyttökuva siitä ettei mulla ole enää mahdollisuutta seurata missä pellit menee. Vielä perjantaina tuossa näkyi että ne on palautettu jonnekin varastolle.. toivotaan ettei kukaan ole kääntänyt niitä kun kerran vastaanottajaa ei tavoiteta! Olen sen miljoona kyselyä ja sähköpostia laittanut Mc Coverille, joka on siis peltien alkuperä, Trans Nauticalle, jonka kuvittelin Mc Coverilta saamani tiedon mukaan olevan peltejä kuljettanut kuljetusliike ja joka osoittautui täysin tietämättömäksi koko paketista. Sitten otin yhteyttä tuonne kuvassa näkyvään Mazet-kuljetusliikkeeseen nettilomakkeen kautta ja sitten vielä vastasin Leroy Merlinin kyselyyn olenko tyytyväinen tilaukseen, etten ole koko tilausta edes saanut ja kukaan ei tunnu enää tietävän missä se on. Katsotaan tuleeko tästä mitään.. Päätettiin, että jollei tiistaiaamuna ole mitään postia mistään tullut, marssitaan Portimaon Leroy Merliniin ja perun koko s******n tilauksen, otan rahat käteisellä jos mahdollista, koska luotto on nyt pahasti rapistunut nettitilailuun tässä maassa!

 

Muutenhan täällä menee ihan mukavasti; hengissä ollaan myrskyn jälkeen mikä on tietysti tärkeintä!

Ja tällä viikolla pitäisi paistella taas aurinkokin, tosin säätiedotus on alentanut lämpötiloja, koska tuulee koko viikon pohjoisesta. Lisäksi joissain äpissa ennustetaan keskiviikoksi pieniä sateita, mutta you never know!

Niinkuin tiedätte, sään näkee parhaiten siten että katsoo ikkunasta :D