Päivät menee täällä kuin siivillä! Kerrankin on sääennusteet olleet väärässä; täällä on ollut tosi kuumia päiviä vaikka ennusteet on olleet max 24 astetta. Siispä pihahommia ei olla tehty, se on ihan liian tukalaa. Kyllä niitä viileitä ilmoja vielä tulee ja silloin on kiva puuhastella puutarhassa.

Keskiviikkoaamuna lähdettiin jo tosi aikaisin lenkille. Naapuriin, johon on tuo trailerhouse rakennettu, oli laitettu tuohon hiekkarinteeseen tollasta harvaa juuttikangasta. Mielenkiinnolla seurataan mitä tuohon päälle tulee? Tokihan tuo on tarkoitettu sitomaan ja estämään hiekan valumista, mutta tuleeko siihen jotain kasveja vai kiviä?


Päätettiin heittää aasilenkki "uudella twistillä" eli pidemmän kautta. Otin Pörrölle ja Aasi Asiselle porkkananpaloja sekä Haukkuselle pari purutikkua; ostettiin niitä tiistaina Intermarchesta. Pörrö on kyllä maailman tyrkyin ja narsistisin aasi kun se tunkee ja komentelee ja vaatii kaikki porkkanat ja rapsutukset itselleen!


Uusi twisti oli se, että lähdimme aasiaitaukselta eteenpäin kohti Monchiqueta eikä tienhaarasta ylöspäin Foiantietä. Matkalla on tuo ihan kiva talo ja vieläpä ihan hyväkuntoinenkin, vaan autio sekin taitaa olla. Siinä vastapäätä oli yksi talo myynnissä hetken ja nyt siinä on uudet asukkaat. Kyllä täällä asunnot liikkuu jos hinta on kohdillaan. On sitten niitä kohteita joissa on ihan posketon hinta ja ne on myynnissä vuosiakin! Mä en kyllä ymmärrä minkä takia? Onko se niin, että on niin monta perijää ja jokainen haluaa saada hyvän rahan perinnöstä eikä vain muutamaa tonnia?


Aasien luota on noin puoli kilsaa tienhaaraan josta lähdimme ylöspäin. Olihan tosiaan aika nousu; ei kovin jyrkkä mutta ikuisuuksia pitkä! Siitä tieltä pääsimme sitten taas tutulle Foialle vievälle asfalttitielle ja siitä metsäautotietä myöden ylös tuulimyllyille. Mä lähdin vielä pidemmän kautta kun Make lähti suorinta tietä mökille. Kävin viimeisen myllyn luona kääntymässä ja siitä ekan myllyn kohdalta ajattelin mennä katsomaan mitä siellä on kesän aikana raivattu.



Ja olihan siellä tosiaan raivattu! Oli tehty kaksi tasaista "tonttia" ja tie alas (ja ylös, sillä tulin sieltä). Näinköhän siihen rakennetaan jotain? Siinä sivussa on autiotalo, mutta sitä tuskin aletaan korjailemaan. Tuolla Almarjaon laaksossa on yllättävän paljon taloja ja yllättävän paljon autiotaloja ihan keskellä metsää ja pusikkoja! Ja mitä minä tiedän, yllättävän pajon ulkomaalaisia omistaa noita taloja ja tontteja!

Asfalttitiellä lähellä vesilaitosta oli jäänyt hevosenkenkänuolikäärme auton alle ja pakotin itseni ottamaan siitä kuvan, vaikka inhoan ja pelkään käärmeitä yli kaiken. Siedätystä. Sitäpaitsi toi oli tosi pieni. Ja Googlen mukaan myrkytön.

Vihdoin sain kuvan "meidän kissoista" kun ne söi kaikki yhes koos ja hyvässä yhteishengessä. Eli Paavo on tuo oikeanpuoleinen vaalein kissa. Alunperin se oli Pikku-Paavo, mutta nyt kun alkuperäistä Paavoa ei ole enää näkynyt, on Pikku-Paavosta tullut Paavo. Nimihän tulee niistä Väyrys-meemeistä, koska tämäkin on aina paikalla kun on ruoasta kyse! Vasemmanpuoleinen on Viirunenä ja keskellä on Puolinaama. Silleen tylsät nimet, mutta ne on olleet jo niin monta vuotta ettei niitä enää ole muuttaminen.
Iltapäivällä maalailin takaseinän ja rappusten etuosat vihdoin valmiiksi ja pesin tietenkin pyykkiä. Kerään vielä innostusta jotta saisin ikkunat pestyä..



Torstaina lähdettiin taas ajoissa lenkille. Yöt on olleet taas tosi lämpimiä, 18 astetta, niin aamulla on jo heti lämmin. Aateltiin tehdä vähän iisimpi lenkki ja lähdettiin Gralhosin kautta Marmeleteen päin. Keskimmäisessä kuvassa on ihana korkkitammimetsikkö ja meille molemmille tuli mieleen heti, että voikun meidän tontti olisi tuollainen; voisi ostaa päältä ajettavan ruohonleikkurin ja vaan aina ajella tuolla ympäriinsä eikä tarvisi tapella karhunvatukoiden tai muiden liaanien kanssa. No, toisaalta meiltä on huikeat näköalat ja kunto nousee kun on korkeuseroja!
Yleisestä kaivosta joka on Marmeletentien varrella tulee edelleen vettä! Eli pohjavettä on. Toivotaan kuitenkin että ensi talvena sataa vaikka ihan normaalin määrän. Suuria sateita ei varmasti kukaan tänne enää kaipaa!



Tarkoitus oli mennä Picosin näköalapaikalle, mutta kiesimmekin sen ja tulimme alas pyöräpolkua. Hieno kääpä oli ja kuvattavahan se oli, tosin olisi voinut salamaa käyttää kun varjo osui ikävästi.
Muumikivi oli edelleen tallessa, keskimmäinen kuva on siitä rungosta missä se on ja tuosta vierestä menee pyöräpolku.

Saksalaisen naapurin talosta tulee kyllä valtava ja siinä ei ole alkuperäistä enää kovin paljoa.. Sieltä on kyllä ihan mielettömät maisemat, mutta miinuspuoli on se, että siihen tuulee ja sataa sitten huonolla ilmalla ikävän suoraan myös!


Karvinenkin, tämä uusin tulokas, on rohkaistunut sen verran, että sain siitä kuvan. Ja ne pystyy jo syömäänkin yhdessä, tosin eri lautasilta.
Torstai meni muuten kiviä maalaillessa ja muuta pientä puuhastellessa, sillä oli helle. Mittari näytti varjossa 27 ja toinen mittari 29.
Välillä piti olla mökissä sisällä ja käyttää ilmalämpöpumppuakin viilennykseen.
Täytimme paljun taas vedellä ja päätimme paljuilla viikonlopun, koska ensi viikolla pitäisi viiletä. Nautitaan viimeisistä helteistä!

Perjantaiaamuna lähdin ylös tuulimyllyille ja Make halusi kiertää jokilenkin. Taas oli käärme jäänyt auton alle. Tämäkin yksilö oli tosi pieni ja Googlen mukaan tikaskäärme ja myrkytön. Täällä on ainoastaan 2 myrkkykäärmelajia ja toista niistä on tavattu ainoastaan pohjoisessa, joten ihan kiva tieto tuo..

Pungersin itseni Madrinhan huipulle pyöräpolkua pitkin, hissuttelin autossa nukkuvan palovahdin ohitse ja menin toista pyöräpolkua alas kuivuneelle lammelle ja siitä metsän kautta takaisin mökille.

Rinteillä on siellä täällä voimakastuoksuisia pensaita, Googlen mukaan trovisco, joka on erittäin myrkyllinen! Jopa kosketus voi aiheiuttaa ihoreaktion, joten mun onni kun en taittanut siitä oksaa mukaan!

Metsässä polun varressa on tämmöinen kivi. Ensin ajattelin että ompa hieno luonnon muodostelma, mutta lähemmin kun tutkin, huomasin, että se onkin maalattu tuohon ja myös takana olevaan kiveen. Tuli heti mieleen, että onkohan tässä ollut joku "Koljosen tiekiista" tai muuta erimielisyyttä :D

Medronheiro eli mansikkapuu tai oikealta nimeltään lännenmansikkapuu tekee tänä vuonna jonkulaista satoa, tosin osa niistä on pieniä ja kuivakoita. Napsin niitä aina lenkillä jos sattuu kohdalle, mutta en mä niistä yritä hilloa tehdä, niin vähän niitä kuitenkin on. Harmittaa kun näissä meidän lähimmissä oliivipuissa ei tänä vuonna ole satoa. Sehän tekee 2 vuoden välein sadon ja viimevuonna niitä oli ja teinkin niitä ja olivat hyviä!
Ja sitten vaan chillailtiin altaassa ja pelattiin välillä korttia ja syötiin hyvää ruokaa koko loppu perjantai ja lauantai!
Perjantaina alkoi netti temppuilla; aina kun se "käy vähiin", alkaa se takkuilla ja lopuksi ei sitten enää toimi. Joskus viime keväänä se 30 päivän kortti toimi jopa 34 päivää, mitä ihmeteltiin ja nyt tämä ei toiminut kuin 27 päivää!
Täytyy kohta lähteä Portimaoon, vaikka piti vasta ensi viikolla sinne mennä, mutta samapa tuo, mennään tänään että saadaan telkka toimimaan. Tai toimiihan se, mutta voi vain portugalilaisia ohjelmia katsella. Täällä muuten uutisoidaan Ranskan ja muiden maiden mielenosoituksista vähän erillä tavoin kuin Suomessa. Uutiskuvissä näkyy selvästi Palestiinan ja Neuvostoliiton liput, mitä Suomen uutislähetyksissä ei ainakaan aiemmin ole näkynyt.
Että sellaista taas, ei mitään kummempaa. Oikeastaan kiva kun tulee vähän viileämpää, pääsee puutarhahommiin toden teolla, sillä ensi viikolla ei vieläkään ole luvattu sadetta.