Sunnuntaina lähdettiin "pienelle" lenkille, mutta siitä tulikin suhteellisen pitkä, koska ilma oli hieno. Ei liian kuuma, eikä liian kylmä, aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta ja ei tuullut ihan kauheasti. Lähdettiin siis vähän niinkuin traktorilenkkiä kiertämään, mutta mentiinkin Almarjaon läpi ja lopulta kierrettiin ihan jokilenkin kautta ja siinähän se pari-kolme tuntia vierähti!

Almarjaossa on iso talo, jossa on ikävästi kaksi koiraa aina kiinni mutta ihanasti kukkivat terassit. Onneksi silloin joskus sateiden aikana koirat olivat sisällä tai jossain muualla kuin siinä pihalla ja pienessä tarhassa. Eivät kyllä lenkillä varmasti koskaa ole olleet, mutta minkäs teet, pitää vain sulkea silmät tällaiselta..

Jokilenkillä näkyi pyöräilijöitä tottakai, koska ilma oli niin hyvä. Tästä edespäin heitä näkyy taas varmasti aina viikonloppuisin ja joskus myös viikolla, koska on jo niin paljon mukavammat säät ja pyöräpolut on muutakin kuin mutaa ja vettä! Hiekkakasojen luona olevalla pellolla maajussi on tehnyt possuaidat viljelyksien suojaksi. Tuolla onkin ollut paljon villisikoja; sorkanjälkiä ja kuovittua maata aina kun siellä kävelee!
Sunnuntai kului muuten pieniä juttuja puuhatessa; pyykkiä, siivousta, tiskejä ja sen semmoista. Iltapäivällä satoi hetkellisesti aivan niinkuin säätiedotus oli lupaillut, mutta se ei haitannut laisinkaan koska ilma oli tosi lämmin, tai ei siis tosi lämmin mutta parinkympin tienoilla.


Maanantai meni lähes koko päivä maalatessa. Siis mulla, Make leikkasi nurmikkoa ja auttoi kyllä vähän maalaamisessakin. Maalaus on kyllä kauhean pitkäpiimäistä hommaa, ei sovi mulle, mutta minkäs teet, kai se on tehtävä kun on aloittanut. Varsinkin kivijalan alaosa mikä on siis kivistä tehty ja muurattu kiinni ja sitten tasoitettu ympärystät, on aivan tuskallisen hidasta ja maalia menee ihan kauheasti!
Aamulla ei edes lenkillä käyty, että säätetään voimia päivän duuneihin :D
Eihän se maalaus tullut lainkaan valmiiksi, vielä on melkein puolet vielä jäljellä, mutta on tässä vielä aikaa. Täytyy kyllä pakosti käydä hakemassa lisää maalia Portimaosta ehkä ensi viikolla. Samalla ostetaan paketti panelia ja samaa ruskeaa puuöljyä tai mitä lakkaa lienee, samaa kuitenkin millä sudittin se alarappusten ovi viime vuonna; saatiin meinaa idea korvata valkoiseksi maalattu OBD-levy panelilla sen oven yläpuolella. OBD-levyn maalaus on nimittäin käynyt jo hilseilemään ja levy on jo mutkalla. Ei sovi siis sateeseen ja tuiverrukseen.
Maanantai-iltapäivänäkin satoi hetken, niinkuin sääennuste lupaili, mutta tästä eteenpäin olisi luvassa vain sateetonta ja loppuviikosta aivan pelkkää aurinkoa!



Tiistaiaamuna lähdettiin heti seitsemän jälkeen pitkälle lenkille koska oli niin ihana aamu! Kylmän ja sateisen talven jälkeen ei oikein osaa pukeutua aamulenkille, koska ei muista kuinka nopeasti lämpötila nousee kun aurinko alkaa paistamaan. Autiotilan pihalla kukki taas yksi persikkapuu ja kallat siinä navetan seinustalla!



Autiotilan takanametsässä oli käyty tekemässä puita ja traktori tönötti niin keskellä polkua, ettei meinannut ohi päästä. Kiivettiin Picosin huipulle, sinne näköalapaikalle. Siellä kukki kauniisti vuoriaro ja joku oli kirjoittanut oivan elämänohjeen jota olemme yrittäneet noudattaa: work less :)
Tiistaina olikin tuulinen päivä, joten maalailu jäi; en halunnut että seinät on täynnä roskia. Siispä otettiin silppuri alakerrasta ja silputtiin oksakasa, joka on ollut mökkiterassilla jo kuukausia. Olihan kauhea urakka, mutta tulihan tehtyä! Myöhäisen lounaan jälkeen otettiin pitkät päikkärit, jotka koituivat sitten illalla niin, ettei oikein uni tullut kuin puoliltaöin.


Tiistai-iltapäivänä unien jälkeen käytiin vielä kuitenkin toisella lenkillä, ihan lyhyellä sellaisella. Luulin kuvanneeni kaskain, siis sen sirkan joka sirittää kovaäänisesti aina hämärän laskeuduttua, mutta Googlen mukaan tuo on maamyyräsirkka, joka asuu maan alla ja tulee aina pimeän tullen maan pinnalle.
Naapurin taloon on remppapapat saaneet uuden terassinkaton valmiiksi. Kateeksi käy kuinka hienosti ovat tasoittaneet tuon alaosan.. Ihan luotisuoraa ja kulmat ihan nappiin.. toivottavasti eivät arvostele mun sätöksiä meidän mökissä :D


Oli aivan ihana auringonlasku ja tietenkin oli pakko ottaa muutama kuva myös siitä!


Keskiviikkona lähdettiin varhain taas patikoimaan; oli tulossa kaunis ja lämmin päivä. Käveltiin asfalttitietä pitkin Foiantien risteykseen ja siitä tuulimyllyille. Matkalla on se hurjan iso eucalyptuspuu ja monesti olen ajatellut siitä ohi kävellessä että niin se vaan nahka menee ryppyyn vanhetessaan, niin myös tuolla puulla :D


Nyt on polkujen ja teiden varret ihan sinisenään, pikkusinililjat kukkivat ihan jokapaikassa!


Almarjaon tien varrella on tällainen hieno portti, josta pääsee tielle, joka johtaa Jonnen kotitielle. Olemme monesti siitä kulkeneet, talo joka on tuolla vähän matkan päässä, ei ole kovin asuttu, ehkä kesäpaikka jollekkin ulkomaalaiselle. Nyt siihen oli ilmestynyt hienot aurinkokennovalot ja kyltti kameravalvonnasta, joten ei ehkä enää kierretä sitä kautta. Valot näyttivät tehokkailta ja mietittiin että tuommoiset meidänkin pitäisi hankkia, jolleivat ihan maltaita maksa! Kesällä kun ei olla täällä, noi vois olla oikein hyvät! Nythän meillä on sähkökaapin ja vajan seinissä ne sähköllä toimivat, mutta kesäksi ei viitsi sähköjä jättää tänne päälle.



Torstaina olimme päättäneet pitää "kaupunkipäivän". Jätimme aamulenkin väliin ja lähdimme aamupäivällä Monchiqueen hoitelemaan asioita.
Viimevuonna keskimmäisessä kuvassa näkyvä leikkipuisto oli rakenteilla, nyt se oli valmis ja lapset olivat joukolla siellä leikkimässä. Siellä oli vaijerirata! Olisin aina halunnut sellaisen meille, mutta eihän sellaista tietenkään maalle rakennettu, joten tyydyimme hyppimään narulla puiden oksista ja keinumaan siinä. Make kertoi että heidän lähelleen oli sellainen rakennettu ja se oli ihan paras!
Monchiquessa ensin kävin Financassa, verotoimiston tapaisessa puulaakissa, ja kyselin mökin asioita, mutta se tuotti vesiperän; kuulemma "camara" eli kunnanvirasto (?) hoitaa niitä nykyään. Toiseksi yritin muutta sukunimeni, mutta se kuulemma hoituu netissä, joten sekin tuotti vesiperän, joten käynti oli vähän niinkuin turha. Käytiin sitten pankissa, kiinakaupassa ja lopuksi Intermarhcessa ruokaostoksilla.
Ostettiin dourada-niminen kala, joka illalla savustettiin uudessa (vanhassa) sähkösavustimessa, siinä mikä haettiin silloin viime viikolla Quarteirasta. Savustin toimi hienosti ja kalasta tuli erittäin hyvää!
Meille on tullut tavaksi ostaa valmiiksi grillattu kana aina kaupasta, se on ihan järjettömän hyvää! Syötiin se ulkona terassilla, koska ilma oli mitä mahtavin! Olin aamulla siivonnut mökissä ja kiikutin iänikuisen Mona Lisa-palapelin terassin pöydälle, josko sen saisi valmiiksi ennen lähtöä. Auringonvalossa siitä saikin jotain tolkkua ja saatiin sitä tehtyä jonkun verran valmiimmaksi, tosin on siitä vielä melkein puolet tekemättä ja tietysti ne kaikkein vaikeimmat, mustat osiot..
Pesin lakanoita jotka olivat olleet säilössä, mutta tuoksuivat vähän ummehtuneelle, sekä rahin päälliset ja Make alkoi liimaamaan jonkun aikaa sitten ostamaamme seinäkuvaa, joka on maalattu laatoille. Laitan sitten kuvan kun se on seinässä. Se tulee tuohon ulkoseinään ulko-oveen viereen. Täällä on melkein joka talossa sellainen, joten miksi ei meilläkin? Ne on kyllä jokseenkin tyyriitä, mutta onhan se kaunis!
Aamulla täytettiin "palju" vedellä ja ajatuksena on lillua viikonloppu siinä, koska on luvattu hienoja ilmoja ja sen jälkeen viemme sen takaisin säilöön alakertaan. Seuraavat paljuilut sitten Suomessa, ihkaoikeassa paljussa!
Sellaista kuuluu tälläkertaa; viimeisiä viikkoja viedään, onneksi on ihanat ja aurinkoiset ilmat vihdoinkin ja sääennuste kertoo niiden jatkuvan ainakin pari viikkoa!