Sunnuntaina lähdin aamupäivästä blogin kirjoittamisen jälkeen etsimään omenapuita tuolta alhaalta, autiotalon pihalta. Eipä löytynyt. Eli ne puut, mitä kuvittelin olevan omenapuita, olivatkin jotakin muita, jotka kukkivat samalla tavoin. Ehkä manteleita? Vai mitkä puut kukkivat keväisin täällä samalla tavoin kuin omenapuut?

No anyway, omenoita ei näkynyt, mutta granaattiomenapuun löysin! Toki keräsin muutaman omenan siitä mukaan vaikken ole koskaan sellaista ennen syönyt! Kotona googletin miten granaattiomena syödään ja vaikutti aikamoiselta taiteelta ja siltä, ettei siinä ole paljoakaan syömistä! Täytynee kohta aamupuuroon sitä koettaa, saas nähdä onko niistä mihinkään!

Autiotalo on kyllä aivan ihanalla paikalla ja sinne on vieläpä tosi hyvä tiekin perille, tosin yksi jättimäinen männynrunko on poikittain tiellä, ettei sinne heti autolla pääse. En tiedä oisko tarkoituksella, ettei siellä käy ei-toivottua väkeä? Toisaalta ei sinne kyllä autolla eksy ihan heti, on se sen verran metsässä!
Harmittaa kyllä nähdä noinkin hienon paikan rapistuvan käyttämättömänä ja hylättynä; mikähän on tuonkin kiinteistön tarina?

Täällä näkyy paljon hiirihaukkoja, kuvaa itse linnusta en ole saanut kuin kerran; en jaksa kytistellä paikallani niin kauan :) mutta sulkia on tippunut silloin tällöin maastoon. Voisi alkaa keräämään niitä ja tehdä vaikka jonkun unisiepparin :D


Kesän aikana kerätään aina "valmiit" korkit korkkitammista ja aikalailla ne on otettu ihan joka puolelta: myös tuolta metsästä, ihan rämeiköstä. Korkki kerätään Googlen mukaan 9-12 vuoden välein ja aikalailla siltähän tuo täällä näyttää; vanhat kutoset on vaihtuneet uusiin. Välillä kuitenkin löytyy näitä ehkä unohduksia tai muuten ohitettuja; en tiedä on tuo vuodelta 2016 vai 2006 vai vielä vanhempi?
Juurikuoritut korkkitammet ovat mun mielestä kauniin värisiä, kun muuten maasto täällä on hyvinkin harmahtavaa näin pitkän sateettoman kauden aikana! Ja sori toi sormi tossa kuvan alareunassa!

Koska sunnuntaina oli vielä vähän flunssainen olo, käpyttelin hiljakseen pois autiotalolta ja päätin mennä vielä sinne Jonnen kotitielle katsomaan olisiko ne omenat jo vähän kypsempiä. Tietä reunustaa nuo valtavat, vanhat eucalyptuspuut ja mietin, miksi toiset on aivan sileitä ja toisissä näyttää olevan kaarnaa vaikka kuinka. Google kertoi, että euca kuoriutuu itsestää siksi, kun se kasvaa paksuutta ja kuori ei ja samalla siitä irtoaa kaikki loiset ja sammaleet. Onko sitten noin, että tuo euca jossa on ihan kuusimainen kuori, ei enää kasva ja pian se on tiensä päässä, eli mätänee sisäpuolelta ja joskus kovalla tuulella kaatuu?
Viime talvena me käveltiin just tuolla kun oli ihan kauhea myrsky! Ikinä en ole kyllä isoja eucalyptuspuita nähnyt kaatuneena myrskyn jälkeen, nuoria kylläkin näkee usein.
Otin muutaman omenan Jonnen tieltä mukaan, vaikkei ne nyt niin kovin pehmeitä olleet. Maistuivat kuitenkin oikein hyviltä jo.

Nyt kun oli kirkas ilma, sain hyvän kuvan viimetalven hakkuualueesta, jonka kautta me viime viikolla käveltiin kauppaan ja joka kasvoi jo 4-5 metristä eucaa. Vielä näkyy metsäautotiet, mutta keväällä ei enää; eiköhän ne puut ole jo siinä vaiheessa lähemmäs 10 metrisiä! Seurataan tilannetta :D
Otsikkokuvassa on kauppareissulla löydettu maamuna tai mikä lie kuukunen onkaan. Valtavan kokoinen ja varmaan iäsyyksiä vanha kun näytti noin ränsistyneeltä! Harmi ettei niitä voi hyödyntää mitenkään, koska niitä täällä on todella paljon! Sillon kun Millan koira Ninja oli täällä meidän kanssa koko talven, hämytin sitä usein ottamalla tuollaisen "pallon" ja heitin sitä sille. Ei ottanut suuhun vaikka joka kerta meni lankaan ja rynnisti innoissaan sitä nappaamaan :D
Olinko vähän inhottava..!
Sunnuntai-iltapäivä meni terassia siivotessa ja ruokaa tehdessä ja ihan vain Netflixiä katsellessa; aloitimme taas jonkun oudon kultti-sarjan, joillaisia ollaan täällä katsottu tosi monta. Sarjamurhaajadokkareita kun katselee liikaa, alkaa oikeasti pelottamaan olla täällä ihan "middle of nowhere" ja täytyy vaihtaa johonkin kevyempään :D
Maanantaiksi olimme sopineet että viemme lonkerolaatikon, jonka roudasimme Suomesta, sille suomalaiselle vanhemmalle herrasmiehelle joka kuskasi meitä viime keväänä. Vastoin kaikkea suomalaisuutta olimme 10 minuuttia myöhässä, koska Portimaossa olikin ihan kauheat ruuhkat! Normaalisti olemme vähän myöhemmin liikkeellä, nyt sovimme että ollaan siinä lähellä Praia da Rochaa kello 9.
Vaihdoimme vartin verran kuulumisia ja sitten suuntasimme autopesuun.

Auton peseminen täällä on melkein ilmaista kun vertaa Suomeen. Tosin itsehän tuossa joutuu kaiken tekemään, mutta kuitenkin.. Esipesu jossa siis vettä ja pesuainetta ja huuhtelu, aikaa meni ehkä 4-5 minuuttia, maksoi jonkun euron! Tai 1,50 € maksimissaan!
No eihän siitä täydellinen tullut, mutta suurimmat hiekkakerrostumat saatiin pois! Täytyy vielä tuulilasi pestä kunnolla sisäpuolelta; matkalla jouduttiin pysähtymään kun ei nähnyt mitään ulos kun aurinko paistoi suoraan ja tuolla vuoristossa mutkateillä se ei ole niin mukavaa! Saatiin pahimmat pois vedellä ja talouspaperilla niin että päästiin jatkamaan matkaa suhteellisen turvallisesti.
Auton pesun jälkeen kurvasimme läheiseen isoon Kiinakauppaan, josta ostimme uuden kärpäsverhon oveen, ulkovalosarjan ja jee! Löysimme folioalustoja grilliin! Halpoja ne eivät olleet: 3 kappaletta 1,75 € mutta ne on niin käytännöllisiä. Ostettiin 4 pakettia ettei ihan heti lopu. Make osti muutamat boxerit; ne on halpoja siellä, 2,50 € ja kuitenkin ihan puuvillaa ja oikeasti laadukkaita!
Mä löysin jonkinlaiset akryylitussit kivien maalaukseen, kerron sitten miten ne toimii kunhan alan taas kiviä maalata. Niin, se uusi Muumikivi pitänee aivan ekaksi tehdä sinne pyörälenkin kantoon!
Kiinakaupan jälkeen menimme Lidliin, jossa oli oudon tyhjää; ei ollut yhtään jauhelihapakettia ja paljon muitakin tuotteita puuttui hyllyistä. No, ostettiin mitä löytyi; yritettiin hamstrata parin viikon ruoat, ettei tarvi käydä kuin Marmeletessa kävellen vaikka perunoita tai vihanneksia hakemassa. Kotona laitettiin lihat pienempinä erinä pusseissa pakastimeen, samoin leivät. Nyt on pakkanen aika hyvin täynnä! Hyvä kun rahtasimme sen tänne, on ihan paras laite!
Iltapäivällä aloitimme sen liaanikasvin eli trumpettikukan uudelleenasemointia rappusten ylle. Se on ollut sidottuna nyt viikon verran, että olisi vähän edes helpompi saada se ojennukseen meidän haluamaan suuntaan. Rakensimme tolppaa ja betoniverkkoa ja sen sellaista, mutta jätimme homman kesken ja päätimme jatkaa myöhemmin; tuli nälkä ja kauhea kuumuus!
Iltaruoaksi teimme jauhelihapihvejä itsetehdystä jauhelihasta; oli pakko tehdä sitä itse kun ei Lidlissä tosiaan ollut ainuttakaan pakettia ja muihin kauppoihin ei enää jaksanut silloin lähteä. Ja itse jauhettu jauheliha on kyllä tosi hyvää ja tietää tasan tarkkaan mitä siinä on!
Ruoan jälkeen asensin uuden kärpäsverkon oveen, tiskattiin ja mä vielä imuroin ja pesin pari lakanaa. Kissat on taas löytäneet meidät, mutta eivät majaile terassilla vaikka laitoin niille pedin. Pikku-Paavo, Puolinaama, Viirunenä ja uutena Karvinen. Paavo ja Mustanaamio ovat poissa :(
Ja kyllä kissoille maistui possun kamara ja rustot, joita jäi kun teimme jauhelihaa! Melkoista murinaa ja mouruamista kuului, mutta suuremmilta konflikteilta vältytiin!



Tiistaiaamuna lähdettiin ajoissa lenkille koska päivästä oli luvattu melko lämmin. Kahdeksan aikaan ei tosin ollut kuin +14 astetta niin piti oikein takki laittaa päälle!
Bravuran patojärvi näyttää olevan edelleen aika täynnä; viime keväänähän se oli niin täynnä että siitä juoksutettiin vettä pois, se oli aivan tapissaan! Jospa käydään lähiaikoina sitä tsekkaamassa, onko vajunut ollenkaan.
Meidän lähitien ylämäkeen on tuotu trailerhouse ja siellä näyttää olevan varmaankin paikallisia asukkaita! Leluja ja lastenvaunuja oli pihalla. Vieressä siinä on huonokuntoinen vanha kivitalo, en tiedä josko aikovat sen korjata, aika näyttää. Päädyn olohuoneen ikkunasta on ainakin huikeat näköalat merelle!


Otin porkkananpaloja ja koiranherkkuja sekä yhden pienen purutikun mukaan ja suuntasimme aasiaitauksille Pörröä ja Aasi Aasista moikkaamaan. Sekä Haukkusta tietenkin! Alatien varressa on plataanipuu, jonka runko on hienon monenkirjava. Ja Marmeletentien kaikki bussipysäkit (ja osa liikennemerkeistä) on uusittu. Viime keväänähän niistä oli katot otettu pois. Onneksi tätä pysäkkikoppia ei ole vielä sotkettu, varmaan asiaan vaikuttaa se, että se on Tasca do Petrol -ravintolaa vastapäätä.

Aitauksen porukka tunnisti mut jo heti äänestä ja varsinkin Haukku Haukkunen juoksi salamana mun luo! Ehdin antaa sille muutaman namin ennenkuin Pörrö kiilasi sen pois. Se sai loput herkut Makelta vähän syrjempänä kun yritin tasapuolisesti ruokkia Pörröä ja Aasista. Pörröstä on tullut entistä narsistisempi ja se olisi mieluusti syönyt kaikki porkkanat, mutta sain kuin sainkin annettua niitä myös laihemmalle Aasi Aasiselle. Moitin kyllä Pörröä omahyväisyydestä, muttei se tainnut välittää :D



Kävelimme tien (ja pidemmän) kautta Madrinhalle johtavalle metsätielle. Siinä matkalla on autiotalo, jonka pihassa on valtava kastanjapuu. Tällä kertaa en kerännyt niitä, koska ei ne kovin kummoisia olleet paahdettuina. Kohta on taas varmaan kastanjajuhlat Marmeletessa ja ajattelimme mennä sinne piipahtamaan.



Erosimme ylätiellä, koska Make ei ollut laittanut aurinkorasvaa kaljuunsa ja sanoi, että alkaa kuumottaa jo liikaa niin kävelee suorempaa reittiä kotiin. Mä kipusin vielä pyöräreittiä tuulimyllyille. Reitillä oli varmasti 10 tai 15 (ehkä) täpläpapurikko-perhosta ja oli tosi vaikea saada kuvaa edes yhdestä, niin vikkeliä ne olivat liikkeissään!
Tuulimyllyjen tykönä on edelleen myrskyssä kaatunut mänty pilkottuna. Nyt olisi oiva aika kerätä pöllit talteen ja tehdä klapeja talven varalle. Taitavat kuitenkin odotella sateita ja herätä sitten kylmän aikaa hakemaan kastuneet pöllit. Tuntuu että se on maan tapa. Täällä kai sitten talvi aina yllättää lämmittäjät..
Kuivunut kauniin kullanvärinen kasvi on Cynara algarbiensis, sillä ei ole suomenkielistä nimeä varmaankin siksi, että tämä kasvaa ainoastaan Etelä-Portugalissa ja Espanjassa eli Iberian niemimaalla. Tuoreena tuo kukinto on violetti ja sitä käytetään ruoanlaitossa perinteisessä Portugalilaisessa keittiössä. Näin kertoo Google.

Innostuin kävelemään alas kiertäen Jonnen kodin kautta, koska ilma oli juuri sopivan lämmin ja oli tuuletonta. Joskus tällaisella seesteisellä säällä täytyy muistaa ottaa kiikarit mukaan ja kavuta Madrinhan huipulle kiikaroimaan; josko näkyisi Lissaboniin asti?


Pihatiellä tein löydön ihan vahingossa: viinirypäleitä! Harmi kun en niitä löytänyt aiemmin, koska osa niistä oli jo kuivunut ihan kirjaimellisesti rusinoiksi :D. Ja ne muuten maistuivatkin ihan rusinoilta! Harmi vaan noissa on siemeniä sisällä, niin ei pystynyt hilloa tekemään, joten tein sitten mehua ja pakastin sen pieniin muovimukeihin. Niistä on sitten kiva laittaa jäämehupala vaikka vissyyn tai valkkariin. Ja ovat muuten tosi makeita! Pusikkoon jäi vielä muutama terttu, mutten halunnut enempää naarmuja kun siellä oli myös karhunvatukkaa eli orjantappuraa ja mulla hihaton paita ja shortsit. Omena ja sitruuna on Jonnen kotitieltä; omenat ovat varmasti jo ensi viikolla kypsiä! Sitten kerään niitä ja teen omenahilloa, täytyy vain hillosokeria keksiä jostain.


Keskiviikkoaamuna oli jo 20 astetta heti herätessä, eli yökin oli ollut tosi lämmin. Saunan takana jukkapalmu kukkii hienosti, tosin muuten se ei ole mitenkään hieno ja joutaisi kaataa pois. Naapurin nainen oli terassia lakaisemassa sen mustan koiran kanssa ja menin jutustelemaan ja silittelemään. Rouvan nimi on Lisa mutta pojan nimeä en muista. Koiruliini on Toto ja 6 kuukauden ikäinen. Rouva ei oikein osannut englantia joten jatkoimme lenkille alas hiekkakasoille. Maken olo ei ollut kaikkein parhain, joten mä lähdin keskenäni vähän pidemmälle lenkille hakkuualueille päin kun taas Make jatkoi tietä myöten ylämäkeen ja siitä sitten pyöräpolkua alas.
Mä päätin mennä katsomaan uusia teitä, joita olen tiiraillut laakson toiselta puolelta vesilaitoksen kohdalta ja olihan niitä tosiaan.
Ensimmäisen autiotalon kohdalta oli raivattu vanha tienpohja ajokuntoon talon ohitse ja se jatkui aivan hakkuualueen reunaan asti osin jyrkkänä alamäkenä mitä oli aika hankala näin kuivalla kaudella kävellä kun kova savi oli muuttunut kymmenen sentin pölykerrokseksi.
Lähdin hakkuualueen reunatietä myöden ylös ja olihan rankan pitkä ylämäki, oli pakko ottaa happea pari-kolme kertaa. Varmaan tiistain pitkä lenkki oli ottanut osansa näin alkuun tai sitten kuumuus ja auringonpaahde. Lähdin sienireittiä Marmeleteen päin ja siitä pyöräreittiä pitkin Picosille, sinne näköalapaikalle.
.

Marjoja näkyy metsässä, mutta ensimmäinen ei ole luultavasti syötävä. Ensin Google kertoi sen olevan joku-ties-mikä-latinaksi ja sitten kun hain uudelleen se kertoi sen olevan oliivi, jota se ei todellakaan ole. Karhunvatukat näyttävät oikein hyviltä, mutta kaikki hyvännäköiset joita olen maistanut, ovan ihan kuivakoita. Täytyy oikeasti kammeta itsensä tuonne ihan alas jokivarteen, jossa on kosteaa, josko ne siellä olisivat meheviä! Jos niitä siellä hämäryydessä sitten edes kasvaa.

Tulin Picosilta alas ja jatkoin viimevuonna raivattua metsäautotietä kohti sitä yhtä isoa autiotaloa, joka on lähellä Marmeleten tietä. Kuvassa näkyy ehkä vuoden vanha eucalyptus, josta on yksi kasvusto kaatunut. Siihen ei kovaa tuulta tarvita eikä käsivoimia, ne vaan napsahtaa poikki tuosta juurakon kohdalta. Otin noita kuolleita värittömiä lehtiä käsiin ja kylläpä ne tuoksui vahvasti eucalyptukselta! Täytyy ottaa niitä pussiin ja tehdä vaatekomeroon sellaisia vanhanajan tuoksupusseja! En tiedä sitten kauanko se tuoksu kestää, mutta ei kai sillä niin väliä kun raaka-aine on ilmaista!



Autiotalon lähelle oli tehty villisikasyötti entisen nuotiopaikan kohtaan. Talo on kyllä varsinaista rappioromantiikkaa, kaunis ja rujo.
Ja karhunvatukka kasvaa ihan missä tahansa. Vaikka kiviseinässä, prkl! Mutta kauniisti, eikö?

Matkalta löytyi myös täydellisyyttä hipova maamuna. Miten ihmeessä niitä nousee tässä kuivuudessa?
Kun tulin kotitienhaaraan, oli äiti ja poika terassilla Toton kanssa ja menin juttelemaan pojan kanssa, joka osasi hyvin englantia. Sovin, että voimme ottaa Toton torstaina lenkille mukaan, vaikkei se ole kuulemma kovin hyvä hihnassa. Myöhemmin illalla tämä sopimus kumottiin, sillä Toto oli käynyt meillä etsimässä meitä, hypännyt tielle ja poika tajusi, että jos se tottuu olemaan meidän kanssa, se tulee tänne aina uudestaan, aivan niinkuin Jonnekin aikoinaan! Koiramagneetti mikä koiramagneetti, en voi sille mitään :(
Joten emme saa siitä lenkkikaveria, mikä on vähän harmi mutta ymmärrän kyllä heitä varsin hyvin, varsinkin kun tuo tie on tuossa välissä!

Päivän käytin kokolailla kiviä maalaten terassilla. Oli kyllä kuuma päivä: "pahimmillaan" mittari näytti varjossa 32 astetta. Olin ajatellut ottaa aurinkoa mutta torppasin ajatuksen kuumuuden takia! Laitan kuvat tuotoksista myöhemmin.

Illalliseksi grillattiin kanaa ja tein salaattia. Kevyt ruoka riittää näin helteellä ja kana on kyllä aina hyvää!
Huomenna aion pestä muutamia mattoja siinä toivossa että ne kuivuu vuorokaudessa, koska helle jatkuu. Mä en tajua miten noi työmiehet jaksaa tehdä valuhommia tuolla ylätontilla ja korjata sitä Marian entistä taloa tällä helteellä! Itselle tulee kuuma jo paikallaan istumisesta :D