‹ Takaisin

Uusi vuosi tuli ja meni; ei sen kummempaa, kuten odotettavissakin oli. Otsikkokuvassa ehkä maailman isoimmat lahottajasienet, olivat vaan niin hankalassa paikassa etten saanut vesipulloa niiden viereen, mutta arviolta kilo per sieni saattaisi painaa. Ja noi on ehkä syötäviä! Täytyy perehtyä todella tarkasti tuohon asiaan, sillä noita näkyy täällä tosi tosi paljon! Olisi vaan niin paljon helpompi kerätä noita kuin yksittäisiä kantarelleja pitkin metsiä!

 

Jonne on jo niin tottunut meidän aamulenkkeihin, ettei se käy edes aamupissillä vaikka sen laittaa ulos heti herättyämme. Se jaksaa noin puoli tuntia odotella lähtöä, mutta heti kun alkaa pukea lenkkikamppeita päälle, siitä tulee maailman kärsimättömin koira; se vingahtelee, säntäilee ja haukahtelee, jouduttaa meitä, että nyt mennään jo, ulos, on kiire!! Täytyy myöntää, että usein palaa siihen hermot ja olenkin nyt työntänyt sen ulos odottamaan. Sille on kyllä elämän tärkein asia päästä yhdessä lenkille! Sen vuoksi se aiemmin tuolla naapurissa asuessaan aina lähti omille teilleen, koska se tarvitsee selkeästi päivän juoksemisen ja haistelun ja koska sitä ei lenkitetty ohjatusti, niin se lähti sitten omineen. Selkeästi se kuitenkin tykkää juosta seurassa, sillä ei se tuosta aamulla minnekkään karkaa ilman meitä, varsinkaan ilman minua. Monesti jos Make on mennyt ulos jo laittamaan kenkiä Jonnen kanssa ja mä olen vielä pukenut sisällä, se kohta jo kaapaisee ovea tassulla, että tulehan sieltä jo!

Jonne aina haluaa lähteä tuonne alatielle; siellä on enemmän sosiaalista elämää! Uuden vuoden aattona lähdettiin sen mieliksi (taas kerran) ja olihan siellä pikkuräksyjä tukkukaupalla! Rohkeasti ne tulivat puolustamaan tonttiaan kauhean metelin kanssa! Päästiin joten kuten niistä ohi, vaikka lauman johtaja seurasi meitä aika pitkälle, ihan kuin olisi varmistanut, että varmasti lähdetään niiden huudeilta! Tuossa kohtaa porukka muuten ajaa sen 70 km/h hyvinkin usein ja ihmettelen, että haukut ovat vielä elossa, kun aika rohkeasti tulivat tielle häröilemään!

Käveltiin kohtuupitkä lenkki ja vaikka oli pilvistä, ei onneksi alkanut satamaan. Aamupalan aikaan alkoi ripottelemaan, aivan kuin oli luvattukin ja lähdimme suunnitelman mukaisesti Portimaoon pitkän ostoslistan kanssa. Tai ensisijainen tarkoitus oli löytää Makelle uudet vaelluskengät, kun ne vuoden vanhat Merrelit ratkesi pohjasta irti.

Käytiin Decathlonissa, mutta siellä ei ollut kokoja, joten suuntasimme Sport Zoneen, joka on tien toisella puolella. Sieltä löytyi kuin löytyikin hyvät, taas Merrelit, mutta luotamme laatumerkkiin. Ainaki toistaiseksi :D

Sport Zonen vieressä on Jysk ja kävimme ostamassa Makelle uuden tyynyn. Sen jälkeen ajoimme isoon Continenteen, jossa olemme nähneet pikasuutarin ja olihan siellä. Meillä ei ollut niitä vanhoja kenkiä mukana, mutta kävin kysymässä, että onnistuuko vaelluskenkien korjaus kun pohja on revennyt irti ja onnistuuhan se, aivan niin kuin Suomessakin. Joten sinne sitten viemme ne kun seuraavan kerran (ja kun kengät on pesty) niille huudeille osumme.

Continentessa oli puoli Algarvea ja meillä meni ikuisuus päästä kaupasta pois. Muistin autolla yht'äkkiä että meidän pitää hakea vielä nettiin sim-kortti, koska se loppuu taas vuoden alkupäivinä, joten oli pakko mennä Aquaan, kauppakeskukseen. Hyppäsin pois parkkihallin ovella ja hain pariksi kuukaudeksi kortit sillä aikaa kun Make ajoi ympyrän parkkihallissa. Sielläkin oli kauhea ruuhka nimittäin.

Koska joka paikassa oli miljoona ihmistä ja olimme jo olleet monta tuntia siellä härdellissä, päätimme ettei meidän tarvitse mennä enää Leroy Merliniin, se saa odottaa päivää parempaa! Täällä kun luonnonrauhassa ja hiljaisuudessa hissuttelee kahdestaan, on nuo kaupunkireissut tosi väsyttäviä, vaikkei ne kestäkään kuin sen 3-4 tuntia!

Puolen yön aikaan kiipesimme ylätielle katsomaan ilotulituksia. Oli meillä kirkas, mutta alempana vähän sumuinen keli, eli jossain kohtaa oli ohutta pilviverhoa, niin Lagosin ja Portimaon ilotulitukset ei näkyneet niin hienostu kuin ovat joskus aiemmin näkyneet. Moottoriradalla joku laittoi rahaa taivaan tuuliin oikein toden teolla, sillä sieltä nousi jos jonkinmoista rakettia. 

Vuoden eka päivä valkeni sateisen oloisena, oli kauhea sumu ja tuntui että hetkellä millä hyvänsä alkaa satamaan. Kiersimme vähän yli kolmen kilsan lenkin Almarjaon kautta. Sielläkin on yksi autiotalo hienolla paikalla, seinässä lukee "myytävänä" ja tekokukkiakin on laitettu somistukseksi. Varmaan taas pyyntihinta on posketon, sillä seinäteksti on ollut jo vuosia tuossa..

Veljeni laittoi muuten linkin taannoin siitä, miksi täällä on niin paljon autiotaloja aivan kaupungeissakin. Lyhyesti kerrottuna se johtuu Portugalin    

perintökaaresta, eli siitä miten perinnöt jaetaan. Täällä ei jaeta omaisuutta niin, että yksi saisi mökin ja toinen auton, vaan jokainen perillinen saa talosta tai kiinteistöstä osansa. Näin kun on menty, saattaa jollain talolla olla monta omistajaa, joista joku on jäänyt asumaan siihen, nämä ovat sitten jättäneet osuutensa lapsilleen jne. Jutussa luki, että joskus on melkein mahdotonta selvittää kaikkia perillisiä, jos kiinteistö on vanha ja suku on iso. On ollut pajon perillisiä, muutettu ulkomaille jne. Joskus kaikki perilliset eivät edes tiedä omistavansa jotakin pientä osuutta jostain talosta, tai se ei kiinnosta. Koska jos kiinteistön haluaa myydä, pitää saada suostumus tietenkin kaikilta omistajilta! Siksi joka paikassa on taloja tyhjillään, vaikka maassa on huutava asuntopula.

Torstaina satoi sitten lenkin jälkeen ihan koko päivän ja vietimme sen katsellen telkkaria. Aiemmin on tuullut pohjoisesta, mutta nyt tuuli etelästä, tai tarkemmin kaakosta; suoraan tuohon meidän ikkunaseinään. Make oli aiemmin ottanut vanhoja, lahoja ikkunanpokia pois, muttei ollut vielä pellittänyt toista ikkunaa, ja sieltähän alkoi jostain ikkunan vierestä tulla vettä sisälle. Tässä vaiheessa ei vielä kovin paljon, onneksi.

 

Perjantaiaamuna lähdin Jonnen kanssa samalle Almarjaon lenkille. Alkoi satamaan aika alkuvaiheessa ja Jonne oli aivan valmis kääntymään kotiin, mutta patistin sen jatkamaan; oli varustautunut sadetakilla ja muo ei sade niin haitannut, kun oli lämminkin. Kai johtui siitä etelätuulesta. Foian tie oli aivan jokena kun kiivettiin sitä ylöspäin; kuvasta ei ehkä näe sitä, mutta vesi on tehnyt paikoin 30 senttisiä uria tuohon hiekkatiehen, ja osittain siihen kalliopohjaankin, joka on siis tuota liuskeista oranssia kivilaatua.

Aamupäivällä tuuli alkoi yltymään ja yltymään ja pian se olikin jo aivan myrskylukemissa! Vähän kyllä jännitti tuon meidän katon takia, koska onhan siinä vielä tekemistä, reunapeltejä puuttuu, mutta hyvin se kesti! Tosin myrsky painoi vettä sisään siitä pellittömän ikkunan vierestä ja meillä oli tekemistä kun kuivailimme ikkunalautaa koko päivän.

Myrsky kesti aivan myöhään yöhön asti, Foialla oli mitattu taas hurjia tuulenpuuskia, 122 km/h luki jossain ja en kyllä yhtään epäile, kyllä taas tuntui että ikkunat helisee!

Lauantai oli edelleen sateinen ja hyvin tuulinen päivä; tosin ihan myrskylukemiin ei (onneksi) päästy. Päätettiin että lähdetään heti aamusta käymään Leroy Merlinissä, koska iltapäiväksi oli luvattu jo osittain poutaista.

Matkalla nähtiin myrskytuhoja, pääosin veden tekosia, mutta myös pari kaatunutta puuta tai lahoja oksia, jotka oli tippuneet puista, muttei mitään kovin dramaattista. Tiet olivat kaikki auki. Luin myöhemmin että jotkut paikat ovat kärsineet tulvista, eikä mikään ihme kun vettä tosiaan tuli ja paljon!

Iltapäivällä päästiin tekemään pitkä lenkki; kierrettiin sienilenkki pitkästä aikaa, sillä metsätyöt ovat pikkuhiljaa loppuneet siellä. Mulla oli pussi mukana ja löysinkin parisen litraa kantarelleja ja orakkaita!

Illalla aloin tehdä ehkä maailman vaikeinta palapeliä, en tiedä saanko koskaan valmiiksi, sillä tämä on kyllä haastava! Haastavuutta lisää vielä se, että valot heijastaa noista kiiltävistä paloista niin ettei värejä kunnolla erota.

Sunnuntaiksi olikin jo sitten luvattu pilvistä, mutta sateetonta. Kävimme tuulimyllyillä aamulenkillä ja sitten aamupalan jälkeen aloitimme heti duunit. Niin monta luppopäivää taas oli sateiden vuoksi!

Make alkoi pellittämään toista ikkunaa ja mä muurasin kattopellin rajaa ylhäältä sekä tasoitin sitä korokemuurausta ulkopuolelta.

Menihän siinä sitte taas koko päivä ja oli oikein ihanan lämmintäkin; olimme alussa varustautuneen lämpimästi, mutta pian olimme molemmat t-paidoissa, sillä aurinko paistoi täydeltä taivaalta.

Pari päivää pitäisi ainakin olla sateetonta, niin saadaan taas hommia vähän eteenpäin ja seuraavilla sateilla ei ehkä tuuli paina enää vettä sisällekään :D

 

Että sellaista täällä tapahtuu. Ihmetyttää muuten välillä Suomen uutiset, koska maailmalla esim. Venezuelan tapahtumista uutisoidaan aivan eri sävyyn kun meillä Suomessa. Samoin kuin Iranin uutisointi tai se, ettei Minnesotan Somaliskandaalista ole juurikaan kerrottu ja muualla ne ovat ylittäneet uutiskynnyksen kyllä.

Näin kun asuu pois Suomesta huomaa, että siellä ollaan loppujen lopuksi aika sisäänpäinkääntyneitä, koska omat "kauheat tapahtumat" ovat paljon tärkeämpiä uutisoida kuin muun maailman "kauheat tapahtumat". Se vaan hiukan hymyilyttää, että meidän "kauheat tapahtumat" ovat aika pieniä murheita ison maailman "kauheisiin tapahtumiin" verrattuna. Jos niin kuin miettii vaikka sitä silmien venyttelyä tai hiihtäjän lausahdusta Vantaasta..

Kiitos ja kumarrus ja seuraavaan kertaan!