Viikonloppu meni suhteellisen rennosti: lauantaina kävin aamupäivällä kävellen kaupassa hakemassa kissoille purkkiruokaa, koska se oli aivan loppu ja perjantaina unohdimme sitä Lidlistä ostaa! Kissat eivät ole näkyvästi tulleet takaisin Jonnen lähdon jälkeen, mutta ruoka kelpaa aina yöaikaan, joten sinnikkäästi olen jatkanut ruokkimista siinä toivossa että ne alkaisivat enemmänkin taas parveilemaan täällä!

Kävelin kauppaan "sienilenkin" kautta, se alkupätkä kulkee hakkuualueen kautta ja siellä oli alamäkipyöräilyporukka tekemässä uusiksi pyöräilypolkujaan. Nyt on ainakin hyvä lasketella alamäkeen, kun näkee jo kauas onko millaisia esteitä tulossa ja toisaalta meille hyvä kun näkee onko joku tulossa fillarilla satasta alamäkeen! Tosin sen kyllä aika hyvin kuuleekin, mutta joskus ne tulevat niin lujaa, ettei meinaa ehtiä väistää, varsinkin jos on tiheää pusikkoa polun vierustoilla! Siksi emme useinkaan viikonloppuisin kävele noilla pyöräpoluilla, ihan oman turvallisuuden vuoksi!
Takaisin tullessa selvisin kotiin kuivana, heti kotiin päästyäni alkoi ripotella. Olihan taivas ollut synkkä koko aamupäivän, joten ei ihme.
Lauantai menikin sitten paraolympialaisia katsoessa ja vähän pyykkiä pestessä.

Sunnuntaina aamusta heti oli oikein lämmin ja kaunis päivä ja lähdin tuulimyllyille käymään. Taas uusi kasvi bongattu: peltoemäkki. Se on yksivuotinen rikkakasvi, joka on mielestäni tosi kaunis!
Otsikkokuvassa on muuten Marmeleten kukkapenkkiloistoa Centro de Dian ulkopuolelta. Se on "vanhusten päivähoito", joka tarjoaa aamiaisen, lounaan ja välipalan asiakkaille, jotka haetaan kotoa yhteiskuljetuksella. Tarjolla on myös suihkussakäyntiä ja lääkärintarkastuksia sekä tietenkin voimistelua, pelejä ja leikkejä ja vapaata seurustelua. Maksu on räätälöity asikkaan maksukyvyn mukaan tai ilmainen. Se on suunnattu siis ainoastaan eläkeläisille. Aika ihana! Miksei Suomessa tämä toimisi?
Sunnuntai oli tosiaan kaunis ja lämmin; aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta ja innostuin pesemään mattoja. Pesin myös sen harmaan karvalankamaton, jonka Jonne mustasi viime keväänä kyläillessään. Olihan ihan kauhea homma, vaikka painepesurilla sen pesinkin! Yritin kuivata sitä mahdollisimman paljon rullaamalla sen ja pomppimalla päällä ja imuroimalla vesi-imurilla, joka me ostettiin taannoin kun vanha Miele ei enää jaksanut imeä. Vesi-imuri on kyllä kätevä kun sitä voi käyttää ihan tavan imurina pussilla ja kangassuodattimella ja sitten ilman niitä se toimii märkäimurina, jota sitäkin tarvitsee niinkuin nyt esimerkiksi maton pesussa!
Sain maton sen verran kuivaksi että jaksettiin kantaa se autotalliterassin kaiteelle kuivumaan, koska tuohon narulle ei uskaltanut, se olisi mennyt varmasti poikki tai ainakin venynyt maahan asti!
Pesin myös pari koneellista pyykkiä tietenkin, koska aina hyvällä ilmalla pitää pestä pyykkiä!

Olin bongannut lauantaina Facesta ilmoituksen, jossa suomalaiset jotka ovat muuttamassa pois Algarvesta, antaisivat pois sähkösavustimen ja sähkögrillin, ja aivan ilmaiseksi, joten lähdimme niitä maanantaina heti aamusta noutamaan. Koska olen suomalainen ja on vaikea ottaa mitään ilmaiseksi, ostimme pullon toivottavasti hyvää punaviiniä ja ajoimme Quarteiraan, joka on meiltä reilun 70 km:n päässä ja perushieno turistikohde, kalliimpi sellainen. Matkalla näkyi taas haikaroita vaikka ja kuinka ja sain jopa yhdestä pesästä kuvan, missä molemmat porukat on kotona!

Noutopaikka oli iso kerrostalo ja wou-efekti oli suuri kun astuimme pääovesta sisään! Aivan ihana sisäpiha tuolla keskellä! Ja taivas tietysti kattona! Haimme grillin ja savustimen, juttelimme hetken ja ajelimme sitten suoriltaan kotia. Olimme aikoneet käydä Ikeassa, joka on siinä lähistöllä, mutta emme sitten jaksaneet, koska päivästä oli tulossa tosi kaunis ja lämmin. Ei vaan malttanut käyttää sitä mihinkään turhanpäiväiseen shoppailuun!
Kun päästiin takaisin mökille vaihdoimme vaatetta ja lähdimme pienelle lenkille. Käveltiin kotiinpäin sitä kautta, josta näkee Jonnen kodille, tosin kaukaa, mutta kuitenkin. Pihalla ei näkynyt liikettä vaikka etuovi oli auki; varmaankin haukut olivat nukkumassa viileässä sisällä.
Hyvä niin, jospa se Jonne olisi meidät unohtanut ja olisi onnellinen omassa kodissa, vaikkakin niillä on siellä nyt taas joku uusi hoitaja ainakin pääsiäiseen asti. Toivon että hoitaja olisi mieluisa ja jaksaisi lenkittää molempia, Jonnea ja Rizzoa, joka päivä vähintään tunnin tai kaksi!
Iltapäivällä pesimme vielä mökin etuseinän harjalla ja pesuaineella ja huuhtelimme letkulla. Painepesuri olisi roiskinut ihan liikaa.
Tiistaiaamuna lähdettiin hyvissä ajoin lenkille ja otin porkkanoita ja koirankeksejä matkaan: käveltiin Pörrön ja Aasi Aasisen tarhan kautta ja syöttelin niille porkkanat sekä Haukkuselle koirankeksit. Vanharouva Haukkusta ei näkynyt, liekö vihdoin päässyt koirien taivaaseen? Myös toinen nuorista haukuista uupui ja paikalla oli vain se yli-innokas spanielimix, joka tykkää rapsutuksista yli kaiken! Toivottavasti se ei joudu aina olemaan vain siellä aasiaitauksessa :(
Teki mieli ottaa se mukaan lenkille...



Tuulimyllyillä oli kovin tuulista, tosin suhteellisen lämmin, joten kiersin vähän pidemmän kautta. Kamera ei vangitse ollenkaan samalla tavalla värejä ja maisemia kuin silmä!


"Nurmikko" oli ajeltu joka puolelta tuulimyllyjen ympäriltä tietenkin ja huomasin että joku oli jopa harrastanut "maisemointia" ja jättänyt sinne tänne kivoja kanervapensaita :D


Nyt oli viimeinenkin puroksi muuttunut polku taas käveltävissä, kun vielä ennen Floridan matkaa niissä useissa virtasi pieni joki vedenpaljouden takia. Hakkuualue näyttää vielä ihan kaljulta edelleen, näinköhän se alkaa vihertää ennenkuin me lähdetään Suomeen? No, ainakin ensi syksynä siinä kasvaa jo yli metrinen eucametsä!



Ja sitten uusia kukkia: joku aloe, jättitupakka (!!), joka on Portugalissa vieraslaji ja myrkyllinen, sekä ehkä kaalivalvatti, jota tekoäly ehdotti ensin voikukaksi, mutta tuon lehdet ovat mielestäni erilaiset. Samanlainen rikkakasvi kuitenkin!


Kanervat kukkii edelleen varsinkin tuolla ylempänä aivan täysiä ja toinen pensas / pieni puu, joka on aloittanut vaatimattoman kukintansa, on italianpaatsama. Sitä käytetään yleisesti myös aitapensaana, tosin täällä se on villinä siellä täällä.


Halkomakonetraktori vaihtaa yllättävän usein paikkaa, vaikka emme ole kauhean usein siinä ketään nähneet hommissa. Tänävuonna ehkä kerran. Rautapenkki on ollut vissiin liian kova parin metrin siirron ajaksi istua, niin on laittanut vanhan kanisterin pehmusteeksi :D

Koska tiistaipäivä oli aivan hirveän tuulinen, skippasin ajatuksen maalata etelä- ja itäseiniä talon edestä ja sivulta; niihin olisi tarttunut miljoona korkkitammen lehteä, joten maalasimme mökin etuseinän, joka on suojassa tuulelta ja roskilta. Siitä tuli hieno. Aiemmin se oli enemmänkin sinertävä, koska siitä kuulsi läpi vesieriste, jolla isäni on sen aikoinaan maalannut, siis vuonna suo ja kuokka. Nykyään ulkomaalit ajavat melkein sen saman asian, niissä on kosteussulkuaineita ja mitä kalliimpi ulkomaali, sen parempi vedenpitävyys.

Maanantaina testasimme heti sähkögrilliä ja se toimi valtavan hyvin. Siitä annoksesta en muistanut kuvaa ottaakaan, eikä sen niin väliä; tavan possua ja salaattia. Tiistaina teimme tortillaletuista ja jauhelihasta "makaronilaatikon", kun Make näki jonkun videon että ompas hyvää.. Ei jatkoon. Ei se pahaa ollut, mutta parempaa se makaronilaatikko on ja aivan sama homma! Kuvassa mustat oliivit on muuten mun itsetekemiä: keräsin niitä silloin syksyllä ja olen liotellut niitä koko talven välillä vettä vaihtaen ja jääkaapissa. Viimeisen kuukauden ne on olleet suolaliemessä ja nyt ne on oikein hyviä! Ensi vuonna meinaan ottaa niistä kivet pois. Jos niitä ensi vuonna tulee, sillä sehän oli sellainen kasvi mikä tuottaa "hedelmää" eli ehkä marjoja, joka toinen vuosi, jos oikein muistan..
Keskiviikkona tehtiin retki Bravuran padolle tsekkaamaan kuinka ihmeen korkealla se vesi tänäpäivänä onkaan?! Ja olihan se, korkeammalla kuin koskaan!
Mutta siitä sitten ensi kerralla!